Sähköisellä asioinnilla tehoa laskutukseen

Juha Koski, Vuolux Oy "Haluaisitko yrittäjänä käyttää aikasi johonkin muuhun kuin paperien siirtelyyn paikasta toiseen?" Tällä kysymyksellä Heeros Oy:n asiantuntija Veli-Matti Hyyppä herätteli kuulijoitaan Tilitieto Oy Ylivieskan 25.11. järjestämässä tilaisuudessa. Aiheena oli sähköinen laskujen käsittely - ajankohtainen kysymys monille yrityksille.

Sen sijaan että aikaa käyttäisi rutiineihin kuten laskujen käsittelyyn, se kannattaa käyttää tuottavaan työhön. Näin voisi tiivistää yhden sähköisen taloushallinnon tärkeimmistä eduista yrittäjän kannalta.

Tilitieto Oy Ylivieska tarjoaa asiakkailleen sähköiseen asiointiin Heeroksen toimittamaa palvelua. Siinä esimerkiksi ostolaskun käsittelyyn tarvitaan parhaassa tapauksessa vain pari klikkausta. Myyntilaskun tekeminen ja lähettäminen hoituvat sujuvasti, ja järjestelmän avulla voi myös seurata saatavien ja tilannetta sekä tehdä hyvityslaskuja. Samalla kaikki raportointiin liittyvät asiakirjat tallentuvat selainpohjaiseen järjestelmään ja ovat helposti haettavissa milloin vain, missä vain.

Sähköiseen asiointiin siirtyminen hoituu kätevästi oman tilitoimiston kautta, jolloin yrittäjän ei tarvitse tehdä sopimuksia kolmansien osapuolten kanssa. Kun laskutus- ja kirjanpitorutiinit tehostuvat, myös tilitoimisto voi käyttää vapautuvat voimavarat entistä parempaan asiakkaan palveluun.

Sähköisen taloushallinnon puolesta puhuu myös nivalalaisen Vuolux Oy:n toimitusjohtaja Juha Koski. Muun muassa kiukaita ja takkoja valmistava yritys on Kosken mukaan hyötynyt, kun itse on voinut keskittyä aikaa vievien rutiinien sijasta myyntiin ja tuotekehittelyyn.

"Yksi huoli on itseltä pois, kun paperit eivät enää pyöri pöydällä. Lisäksi liikun paljon ympäri Suomea, ja siksi on tärkeää voida asioida nopeasti verkon kautta. Yrittäjänä on huoletonta lähteä lomallekin, kun voi halutessaan hoidella laskutukset vaikka mökkilaiturilla", Koski toteaa.

Kiinnostuitko sähköisen taloushallinnon mahdollisuuksista? Lue lisää Heeros-palvelusta tai kysy henkilöstöltämme!

> Takaisin edelliselle sivulle


Tilitieto Oy Ylivieska, PL 113, Juurikoskenkatu 6, 84101 Ylivieska
Puh. 08 410 7600, Fax 08 424 472
etunimi.sukunimi@tilitieto-yka.fi
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen